10.6.2013

MTI ja Polamk solmivat kumppanuussopimuksen

Kumppanuussopimuksen myötä oppilaitokset aloittavat tutkimus- ja koulutusyhteistyön liittyen turvallisuuteen, kansalliseen sisäiseen turvallisuuteen ja erityisesti matkailun turvallisuuteen. Lisäksi sopimus pitää sisällään kehittämisyhteistyötä erillisrahoitteisissa hankkeissa, verkosto- ja sidosryhmäyhteistyössä sekä erilaisissa tapahtumissa, seminaareissa ja tilaisuuksissa.

MTI ja Polamk tekevät yhteistyötä myös kansainvälisessä toiminnassa, tavoitteena kumppanuus kv-hankkeissa, Twinning-toiminnassa ja kv-verkostoissa. Myös turvallisuusklustereita kehitetään yhteistyössä.

Kumppanuussopimus jatkumoa MTI:n matkailun turvallisuuden kehittämistoiminnalle
Matkailun turvallisuus on Lapin sisäisen turvallisuuden yksi keskeinen painopistealue. MTI koordinoi maakunnallista matkailun turvallisuusjärjestelmän kehittämistyötä ja tukee omien perustehtäviensä kautta alueen matkailun toimintaympäristön kehittämistä tuottamalla osaamista, tutkimusta ja innovaatiopalveluita alueellisen kehitystyön tueksi. Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutilla on kumppanuussopimus matkailun turvallisyhteistyöstä myös sisäasiainministeriön kanssa.

Matkailun turvallisuuden systemaattinen kehittäminen on lähtenyt liikkeelle alueen julkisten ja yksityisten toimijoiden tarpeesta. MTI:n Lapin matkailun turvallisuusjärjestelmä hankkeissa on kehitetty yhteistyöverkoston toimintamalli, johon ovat sitoutuneet maakunnalliset, alueelliset ja kunnalliset toimijat sekä matkailualueet yrityksineen. Hankkeiden johdolla on toteutettu mm. turvallisuussuunnitelmat kymmenelle Lapin matkailualueelle.

Poliisiammattikorkeakoulu vastaa poliisikoulutukseen rekrytoinnista, tutkintoa suorittamaan otettavien opiskelijavalinnoista, poliisin perus- ja jatkotutkinnoista, oppilaitoksessa annettavasta täydennyskoulutuksesta sekä poliisialaan liittyvästä tutkimus- ja kehittämistoiminnasta.

MTI-Polamik-kumppanuussopimus-rajattu-web.JPG
Kuva: MTI:n ja Polamkin kumppanuussopimusta olivat allekirjoittamassa maanantaina 10.6. Rovaniemellä Polamkin rehtori Kimmo Himberg (oik.), Rovaniemen ammattikorkeakoulun rehtori Outi Hyry-Honka ja MTI:n johtaja Johan Edelheim.

Lisätietoja:
Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti
Kehitysjohtaja Eila Linna
Puh. 040 735 5300, eila.linna(at)ulapland.fi


 
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää evästeistä. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK