Matkalla huipulle



Etusivu / MTI palkitsi menestyksekkäitä opiskelijoita lukuvuoden avajaisissa
A A A
Ajankohtaista
10.9.2015

MTI palkitsi menestyksekkäitä opiskelijoita lukuvuoden avajaisissa

Syyslukukauden avajaisia vietettiin torstaina 10.9. Viirinkankaan kampuksella. Avajaisten yhteydessä palkittiin parhaiten menestyneitä Lapin AMKin ja Lapin yliopiston matkailualan opiskelijoita.

Lapin AMK:
Vuosikurssin parhaiden kunniamainintojen saajat:


Vuosikurssi 2012: Maria Ojeda Parkkila

Perustelut:

Maria eli Magda on suoriutunut opinnoistaan hyvin. Opinnäytetyö on valmiina. Hän on positiivinen, aktiivinen ja erittäin avulias opiskelija, joka on ollut mukana mm. MTI:n markkinointitehtävissä ja muissa oppilaitokseen tai opintoihinsa liittyvissä tilaisuuksissa (mm. Resto).

Vuosikurssi 2013: Aino-Maria Tastula

Perustelut:

Aino-Maria on suorittanut opintojaan kiitettävässä aikataulussa kiitettävin arvosanoin. Opiskelija on osoittanut aktiivisuuttaan opinnoissaan ja osaa hyödyntää koulutuksen tarjoamia mahdollisuuksia ja toimii opinnoissaan tavoitteellisesti. Opiskelija on ottanut vastuun omista opinnoistaan ja itsensä kehittämisestä. Opiskelija pysyy annetuissa aikatauluissa, osaa toimia ohjeistuksien mukaan ja on tunnollinen opiskelija, joka ei pidä turhaa meteliä itsestään.

Vuosikurssi 2014: Suvi-Anna Kluvich

Perustelut:

Suvi-Anna on menestynyt opinnoissaan erinomaisesti. Kaikki tähän asti suoritetut opinnot on suoritettu määräajassa ja kiitettävin arvosanoin. Suvi-Anna on erittäin yhteistyökykyinen opiskelija sekä ryhmässä että opettajia kohtaan. Hän on hoitanut tehtävänsä erityisen vastuullisesti esimerkiksi vappu-projektissa. On kiinnostunut kansainvälisyydestä, sillä on suorittanut kesän aikana harjoittelun Saksassa ja lähdössä syksyksi vaihtoon Irlantiin. Suvi-Anna on esimerkillinen, aktiivinen ja ystävällinen opiskelija.
 

Lapin AMK/vuoden valmistuja: Maria Hautanen

Perustelut:


- suorittanut opintonsa alle tavoiteajan hyvillä arvosanoilla.
- saavuttanut opinnäytetyöstä arvosanan 4
- osoittanut yhteisöllisyyttä ja aktiivisuuttaan opiskelijaryhmänsä keskuudessa tukien ja kannustaen.


Lapin yliopisto, matkailututkimus/vuoden valmistuja: Jasmine Sepponen

Perustelut:

- valmistunut maisteriksi restonomiväylältä tavoiteaikataulussa
- suorittanut kaikki opintonsa vähintään kiitettävin arvosanoin
- saanut syventävistä opinnoistaan erinomaisen arvosanan ja pro gradu -tutkielmasta
arvolauseen eximia cum laude approbatur
- osallistunut moniin MTI:n yhteisiin opintoihin
- osallistunut opiskeluaikanaan aktiivisesti ylioppilaskunnan, ainejärjestön ja oppiaineen
kehittämiseen sekä edistänyt MTI:n yhteisöllisyyttä esimerkillisellä toiminnallaan
- toiminut aktiivisessa vuorovaikutuksessa MTI:n ja oppiaineen kanssa myös
valmistumisensa jälkeen mm. alumnitoiminnassa

Lapin yliopisto, matkailututkimus/vuoden opiskelija: Asta Alatossava

Perustelut:

- suorittanut opintojaan aktiivisesti ja kiitettävin arvosanoin, myös opiskelijavaihtonsa aikana
- kehittänyt monipuolisesti kansainvälisyyttään mm. opiskelijavaihdon,
kielipintojen, kansainvälisten kurssien ja kv-tuutoritoiminnan avulla
- osallistunut aktiivisesti ainejärjestötoimintaan
- osallistunut aktiivisesti oppiaineen kehittämiseen
- toiminut vuorovaikutteisena linkkinä opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä
- edistänyt MTI:n yhteisöllisyyttä esimerkillisellä toiminnallaan

Avajaisiin osallistui Viirinkankaan kampuksen opiskelijoita ja henkilöstöä. Ohjelmassa kuultiin MTI:n johtaja Johan Edelheimin tervetulosanat lukuvuoden 2015–2016 aluksi.

avajaiset 1.JPG

Kuva: Johan Edelheim

Lisäksi Lapin AMKin restonomien opiskelijayhdistys RetRo ja Lapin yliopiston matkailututkimuksen ainejärjestö Jalot Villit esittivät tervehdyksen tulevalle lukuvuodelle.

IMG_4049.JPG

Kuva: Lauri Laikko ja Alexandra Lindqvist.

IMG_4062.JPG

Kuva: Jasmine Sepponen vastaanotti vuoden valmistuja-palkinnon.

MTI onnittelee palkittuja ja toivottaa kaikille hyvää alkanutta lukuvuotta!