Matkalla huipulle



Etusivu / Matkailututkimuksen avainkäsitteet – pohja monitieteiselle tutkimukselle
A A A
Ajankohtaista
23.1.2018

Matkailututkimuksen avainkäsitteet – pohja monitieteiselle tutkimukselle

Uutuusteos luo perustan suomalaiselle moni- ja poikkitieteelliselle matkailun tutkimukselle. Teoksen kirjoittajina on laaja kirjo asiantuntijoita eri yliopistoista, ammattikorkeakoulusta ja tutkimuslaitoksista. Teos on ensimmäinen laatuaan: suomeksi ei ole aiemmin julkaistu näin mittavaa kokonaisuutta matkailututkimuksesta

Matkailututkimus on nuori ala, jonka käsitteistö ei ole vielä vakiintunut. Johan Edelheimin ja Heli Ilolan toimittama uutuusteos Matkailututkimuksen avainkäsitteet on tarpeellinen työkalupakki matkailun tutkijoille ja alasta kiinnostuneille. Se kokoaa yhteen noin 40 käsitettä, niiden historiaa, käyttöä ja niihin liittyviä jatkotutkimustarpeita.

– Teos rakentaa eri aloilta tuleville tutkijoille yhteisen käsitteistön ja auttaa näin ymmärtämään matkailua monimuotoisena paikallisena ja globaalina voimana. Vasta yhteisen ymmärryksen pohjalta matkailututkimus voi vakiintua varteenotettavaksi tieteenalaksi, kiteyttävät Edelheim ja Ilola.

Ote on nöyrä: toimittajat myöntävät, etteivät mukaan päätyneet käsitteet riitä kattamaan koko kenttää. Teos jättääkin auki lukuisia uusia tutkimuskysymyksiä, joihin tekijät toivovat lukijoiden tarttuvan ja jatkavan alan kehittämistä.

Jokainen mukaan otettu käsite muodostaa oman itsenäisen lukunsa. Käsitteen merkitys selitetään, ja käytännön esimerkkien avulla lukija pääsee jyvälle sen kontekstista. Lisäksi kunkin luvun lopussa lukijalle tarjotaan hyödyllinen lista teoksista, joista saa lisätietoa aiheesta. Kirja soveltuu sekä opiskelukäyttöön että tutkijoille ja tiedeviestijöille, jotka haluavat ymmärtää matkailututkimuksen käsitteistöä ja käyttää sitä oikein.

Kirjalla on ollut runsas joukko arvioijia tarkistamassa sisällön toimivuutta ja yksittäisten käsitteiden oikeellisuutta – se on kauttaaltaan vertaisarvioitu. Asiantuntijakirjoittajia teoksella on kaikkiaan 42.

Teoksen tiedot:

Matkailututkimuksen avainkäsitteet
Johan Edelheim ja Heli Ilola (toim.)
Lapland University Press, Rovaniemi 2017
ISBN 978-952-310-953-7 (nid.)
ISBN 978-952-310-952-0 (pdf)
Teoksen suositushinta: 28 € (sis. alv.)

Teoksen toimittajan yhteystiedot:

Johan R. Edelheim
johan.r.edelheim(at)uis.no
+47 906 73 103

Teoksen saatavuus:

Painetun teoksen saatavuus: yleisimmät verkkokirjakaupat, mm. verkkokauppa.juvenes.fi

Teos on julkaistu myös avoimesti verkossa Lauda-julkaisuarkistossa. Sähköisen julkaisun URN: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-310-952-0

Lehdistökappaleet sekä teoksen tiedustelut:
Lapland University Press
julkaisu at ulapland.fi
+358 40 821 4242

Kustantajan yhteystiedot:
Lapland University Press
Anne Koivula
vs. kustannuspäällikkö
lup at ulapland.fi
+ 358 40 539 5297

Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK