Matkalla huipulle



Etusivu / Matkailututkimuksen professori Seppo Aho 1946–2015
A A A
Ajankohtaista
14.7.2015

Matkailututkimuksen professori Seppo Aho 1946–2015

Lapin yliopiston matkailututkimuksen professori emeritus Seppo Aho syntyi Porissa 10.8.1946 ja kuoli 8.7.2015 sairauden murtamana Rovaniemellä.

Seppo Aho suoritti yhteiskuntatieteiden lisensiaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa vuonna 1977. Filosofian tohtorin tutkinnon Aho suoritti Lontoon yliopistossa aluetalouden ja suunnittelun alalta 1978. Väitöksensä jälkeen Aho toimi vs. apulaisprofessorina Joensuun korkeakoulussa ja syyskuusta 1979 alkaen Pohjois-Suomen tutkimuslaitoksen erikoistutkijana ja Lapin yksikön johtajana. Tähän kauteen sijoittuu runsaasti työelämän tutkimusta, kuten kuuluisa Sapattivapaa-tutkimussarja. Aho nimitettiin dosentiksi Lapin korkeakouluun vuonna 1981 ja Tampereen yliopistoon 1986.

Seppo Aho käynnisti suomalaisen matkailututkimuksen perus- ja jatkokoulutuksen ja vuonna 1994 hänet valittiin Suomen ensimmäiseksi matkailututkimuksen professoriksi. Lapissa hänet opittiin tuntemaan Professori Eurooppana, joka toimi vierailevana professorina muun muassa Bolognassa, Firenzessä, Madridissa, Riiassa ja Roomassa.

Seppo Aho ehti julkaista vuosikymmenien varrella yli 150 artikkelia ja 20 kirjaa, joista noin puolet käsittelee matkailua. 2000-luvulla hän johti matkailun ja kulttuuriteollisuuden eurooppalaisten maisteriohjelmien suunnittelua. Matkailututkimuksessa Aho edusti ajattelua, jossa eurooppalainen sivistysperintö oli mahdollista yhdistää aluekehitykseen metodologisen puritanismin rajoja rikkoen.

Seppo Aho oli paitsi suvereenisti kansainvälinen, myös hyvin rovaniemeläinen henkilö. Hän osallistui laajasti kunnallispolitiikkaan ja yhdistystoimintaan, kuten rotareihin, Nuorkauppakamariin ja Eurooppalaiseen Suomeen. Lapin matkailuyhdistyksen jäsenet tekivät Ahon suunnittelemana ja toteuttamana matkoja Eurooppaan, Lähi-itään ja Keski-Aasiaan. Aho tunnettiin ystäväpiirissä sanavalmiina ja tietorikkaana henkilönä.

Seppo Ahon varhaista poismenoa surevat oman perheen ja sukulaisten ohella koko Lapin yliopiston henkilökunta, opiskelijat sekä laaja yhteistyö- ja ystäväpiiri eri puolilla Suomea. Laaja surevien joukko jää kaipaamaan Sepon verbaalis-älyllistä huumoria sekä myönteistä elämänasennetta.

Laura Aho, Antti Liikkanen, Mauri Ylä-Kotola
Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK