Matkalla huipulle



Etusivu / Seitsemän skenaariota MTI:n tilaratkaisuihin
A A A
Ajankohtaista
20.4.2015

Seitsemän skenaariota MTI:n tilaratkaisuihin

Maanantaina 20.4. pidetyssä keskustelutilaisuudessa käsiteltiin MTI:n tilaratkaisuja ja tulevaisuutta.

MTI toimii tällä hetkellä kolmella paikkakunnalla (Rovaniemi, Kittilä, Kemijärvi). Rovaniemellä toiminta on keskittynyt kahteen toimipisteeseen Viirinkankaan kampukselle ja Toripuistikkoon. Rovaniemen koulutuskuntayhtymä on tehnyt päätöksen, että Lapin Matkailuopisto siirtyy Toripuistikosta Rantavitikalle vuoden 2017 aikana. Vastaavasti Lapin yliopisto on irtisanonut yhden vuoden irtisanomisajalla olleen vuokrasopimuksen MTI:n Viirinkankaan toimipisteestä joulukuussa. MTI:llä on vuoden loppuun aikaa sopia, miten osapuolet tilaratkaisut järjestävät.

MTI:n johtokunta päätti ensimmäisessä kokouksessaan tänä vuonna perustaa MTI-tilatyöryhmän. Työryhmään kuuluvat MTI:n johtaja Johan Edelheim, Lapin yliopiston tietohallintojohtaja Manu Pajuluoma, Lapin AMKin suunnittelujohtaja Jouko Tiirola, Lapin AMkin koulutuspäällikkö Tarja Tammia, yliopisto-opettaja Minni Haanpää ja Lapin AMkin lehtori Ulla Kangasniemi. Opiskelijoita työryhmässä edustavat Taija Lipponen (Lamo), Alexandra Lindqvist (Jalot Villit) ja Lauri Laikko (RetRo). Tiistaina 30.3. pidetyssä tilakokouksessa työryhmä hahmotteli seitsemän erilaista skenaarioita nykytilanteen pohjalta.

Maanantaina 20.4. klo 12 MTI:n auditoriossa pidettiin keskustelutilaisuus jossa käsiteltiin tilatyöryhmän hahmottelemia skenaarioita ja keskusteltiin MTI:n tulevista tilaratkaisuista. Johan Edelheim aloitti tilaisuuden esittelemällä nykytilanteen, sekä kaikille yhteiset ajurit. Yhdistäviä tekijöitä ovat MTI:n toiminnan kehittäminen, toiminnan jatkaminen, tilakulujen säästäminen, sekä tilakäyttäjien terveydestä huolehtiminen. Ajureiden esittelemisen jälkeen Edelheim esitteli hahmoteltujen eri skenaarioiden hyviä puolia ja huonoja puolia.

Skenaariot:

1. Kaikki MTI:n nykyisessä tilassa
+ toiminta jatkuu tutussa ympäristössä, toiminta jatkuu entisellään
- remonttia tarvitaan

2. Kaikki Lapin AMKin Rantavitikan kampuksen tiloissa
+ lähempänä pääkampuksia, Lamon toiminta tulevaisuudessa vieressä
- edellyttää lisätilan hankkimista, MTI:lle liian vahva AMK-identiteetti ”. Lisäksi opetus ei ehkä olisi samassa rakennuksessa.

3. Kaikki Lapin yliopiston tiloissa
+ aktiivista toimintaa, matalampi kustannustaso
- aiheuttaa AMKille lisäkustannuksia jollei Viirinkankaan kiinteistöä saada myytyä.

4. Kaikki on oman organisaation tiloissa (eriyttäminen)
+ mahdollistaa kummankin korkeakoulun itsenäisen kehittämisen osana muuta korkeakoulutoimintaa
- hajottaa MTI-kokonaisuuden, heikentää MTI:n identiteetin ylläpitoa, Viirinkankaan realisointi työläs

5. Toimistot yhdessä tilassa, opetus toisissa (eriyttäminen)
+ henkilöstön yhteistyö jatkuu
- Päätoiminnot eriytyvät toisistaan, opiskelijoiden MTI-identiteetti heikentyisi


6. Kaikki osapuolet Lapin matkailuopiston tiloissa

MTI:n toiminta siirtyisi Lamon kanssa samoihin RKK:n omistamiin tiloihin (näillä näkymin ei tule tapahtumaan koska Lamon tilatarpeet ja infrastruktuuri-investoinnit sen verran suuria)

7. Uudisrakennus Riihipellon puistossa
+ paikkana erinomainen, lähellä AMKia ja yo:ta, voidaan suunnitella alusta alkaen innovatiivisesti
- lisääkö kuinka paljon kokonaiskustannuksia

Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola kävi läpi MTI:n historiaa ja toi esille puheenvuorossaan että ihanteena olisi että toisen asteen koulutus, ammattikorkeakoulu ja yliopisto toimisivat samoissa tiloissa. Näin voitaisiin tuoda kansainvälisille kentille empiirisesti testattua tietoa.

Suunnittelujohtaja Jouko Tiirola kertoi että Lapin AMKin näkökulmasta katsottuna Viirinkankaan kiinteistö jatkaa toimintaansa AMkin kiinteistönä. Ajatus kolmen asteen sijoittamisesta samaan tilaan ei ole mahdollista. Tiirola kehotti kaikkia pohtimaan mitkä ovat matkailun koulutuksen tarvitsemat tilatarpeet, sillä tällä hetkellä MTI:llä on käytössä valtava ylikapasiteetti tilojen suhteen.

Toukokuun ja kesäkuun aikana edessä on esitettyjen ideoiden ja visioiden pohjalta vaihtoehtoisten skenaarioiden työstäminen. Perjantaina 5.6. pidettävässä MTI:n johtokunnassa käsitellään erilaisia skenaarioita. Toiminnallisia muutoksia edessä on aikaisintaan syksyllä.

Lisätietoja:
Instituutin johtaja
Johan Edelheim
040 484 44 99040 484 44 99
johan.edelheim@ulapland.fi





Verkkopalvelumme käyttää evästeitä, lue lisää. Jatkamalla sivuston selailua hyväksyt evästeiden käytön. [Hyväksyn ehdot]
OK