Matkalla huipulle

 


Etusivu / Tutkijat pureutuvat talvimatkailun tulevaisuuteen Rovaniemellä
A A A
Ajankohtaista
20.3.2017

Tutkijat pureutuvat talvimatkailun tulevaisuuteen Rovaniemellä

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutti (MTI) ja Lapin yliopisto järjestävät 3.-5. huhtikuuta Talvimatkailun tulevaisuus –seminaarin Rovaniemellä.

Samaan aikaan kun talouskasvu Suomessa on ollut vähäistä, matkailu on ollut kasvava tekijä. Lapissa talvimatkailu on kasvanut kohisten samalla kun Keski-Euroopan suurissa laskettelukeskuksissa Itävallassa, Saksassa ja Ranskassa sekä Pohjois-Amerikassa matkailun osalta kasvu on ollut useita vuosia olematonta. Pohjoiset alueet näyttävät vetävän matkailijoita muun muassa laskettelemaan, hiihtämään, ihailemaan revontulia, rentoutumaan, nauttimaan puhtaasta ilmasta ja hiljaisuudesta, sekä ajamaan koira- tai porovaljakolla ja moottorikelkalla talvisessa luonnossa.

Seminaarissa selvitetään, mitkä tekijät vaikuttavat talvimatkailun tulevaisuuteen ja miten tulevaisuuteen voidaan vaikuttaa. Ajankohtaisia kysymyksiä on useita, sillä ilmastomuutos vaikuttaa talvimatkailun tulevaisuuskuvaan. Monet Alppien keskuksista kärsivät luonnonlumen vähäisyydestä, kauden lyhentymisestä ja lumitykein tuotetun lumen vaatimista teknisistä ratkaisuista ja haitoista. Tämä haastaa myös talvimatkailusta riippuvat alat etsimään uusia ratkaisuja ja sopeutumiskeinoja.

Toinen seminaarissa käsiteltävä merkittävä kysymys on, miten kuluttajat käyttävät tulevaisuudessa vapaa-aikansa. Vaikka ihmisten vapaa-aika on lisääntynyt, siitä kilpailevat kasvavassa määrin monet palveluidentarjoajat erilaisine elämystuotteineen. Esimerkiksi kaupungit pyrkivät lisäämään omaa elinvoimaisuuttaan ja houkuttelevuuttaan lisäämällä vapaa-ajan käyttömahdollisuuksia ja investoimalla näyttävästi erilaisiin kulttuurikohteisiin. Monien suurten kaupunkien ongelmaksi muodostuvat kuitenkin ilmansaasteet, meluja, pöly ja turvattomuus.

Kolmas kysymys liittyy matkailukeskusten kehittämiseen. Investointitoiminta on matkailukeskusten elinehto ja sillä voidaan vaikuttaa - ei vain uusien kävijöiden houkuttelemiseen - vaan myös siihen, että kohteeseen tullaan uudestaan ja uudestaan.

Kansainvälisiä ja kansallisia pääpuhujia

Huhtikuun alussa Rovaniemellä järjestettävä seminaari on ensimmäinen laatuaan. Kansainvälisiä pääpuhujia ovat professori Daniel Scott (University of Waterloo) ja professori Carlo Aall (University College of Sogn og Fjordane). Professori Daniel Scott on palkittu huippututkija, joka toimii monitieteisen ilmastonmuutosta tutkivan yksikön johtajana Waterloon yliopistossa Kanadassa. Scott on johtava tutkija ilmastonmuutoksen vaikutuksissa matkailualalle. Professori ja tutkimusjohtaja Aall on tuottelias, verkostoitunut ja arvostettu tutkija.

Lisäksi seminaarin puhujina ovat professori Antti Honkanen (Lapin yliopisto/MTI) ja toimitusjohtaja Ari Vuorentausta (Lapland Hotels Oy). Honkanen toimii Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutin johtajana Suomen matkailututkimuksen seura ry:n puheenjohtajana. Ari Vuorentausta on tullut tunnetuksi Lapin suurimman hotelliketjun, Lapland Hotels Oy:n toimitusjohtaja.

Seminaarin avauspuheenvuoron pitää Lapin yliopiston rehtori Mauri Ylä-Kotola ja työ- ja elinkeinoministeriön videotervehdyksen tilaisuuteen tuo matkailun erityisasiantuntija Nina Vesterinen.

Pääpuhujien lisäksi tuoreinta tutkimustaan esittävät nimekkäät tutkijat Itävallasta, Kanadasta, Saksasta, Ranskasta, Norjasta, Andorrasta, Turkista ja Suomesta. Seminaarin aikana luvassa on lähemmäs kaksikymmentä tutkimusesityksestä kolmen päivän aikana. Lisäksi osallistujat pääsevät nauttimaan talvisista aktiviteeteista sillä keskiviikkoaamuna 5.4. seminaari suuntaa hiihtoladulle ja rinteeseen.  

Lisätietoja:

Professori
Markku Vieru
puh. 0400 377641
markku.vieru(at)ulapland.fi

Vielä ehdit ilmoittautua mukaan seminaariin