Matkalla huipulle



Etusivu / Viisumivapaus edistäisi kauppaa ja matkailua
A A A
Ajankohtaista
9.1.2015

Viisumivapaus edistäisi kauppaa ja matkailua

Barentsobserver –verkkojulkaisu kirjoittaa Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutissa toteutetusta uudesta tutkimuksesta liittyen Venäjän ja Pohjois-Suomen viisumivapauteen.

Kyseessä on ensimmäinen tutkimus jossa selvitettiin millaisia myönteisiä ja kielteisiä vaikutuksia viisumivapaudella Venäjän kanssa voisi olla Pohjois-Suomessa. Liikenne Kuolan niemimaalta Lappiin laski 15 prosenttia viime vuonna, mutta uusi tutkimus osoittaa että viisumivapaus toisi rajanylityksien lisäksi myös miljoonien eurojen lisätuloja.

Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutissa projektipäällikkönä toimivan Pekka Iivarin mukaan poliittisten jännitteiden vuoksi kestää kuitenkin jonkin aikaa ennen kuin Eurooppa keskustelee viisumivapaudesta Venäjän kanssa. Iivari arvioi että keskustelu  nousee vakavasti esille vasta ensi vuosikymmenellä.

Iivarin mukaan kaikkea toivoa ei kuitenkaan ole menetetty. Esimerkiksi Sallassa voi ensi vuosikymmenellä toteutua samanlainen malli kuin Pohjois-Norjan ja Venäjän rajavyöhykkeellä.

Lue juttu Barentsobserver –verkkojulkaisun sivuilta